LIHANTUOTANTO
Tuottamamme Highland-liha on tummaa ja marmoroitua ja sen maku on voimakas, hieman riistamainen. Lihan rasvapitoisuus on alhainen, koska emme syötä eläimillemme ollenkaan väkirehua.
Lihantuotantomme on ekologisesti ja eettisesti kestävää, sillä eläimemme syövät vain luomurehua ja ne saavat toteuttaa rodulleen ominaista käyttäytymistä koko elämänsä ajan. Vasikat kasvavat emojensa rinnalla ja saavat nauttia ravintorikasta maitoa pitkään. Vieroituksessa kokeilemme ns. hiljaista kaksivaiheista vieroitusta, jossa vasikka vierottuu maidosta ensin emonsa seurassa turpaläpän avulla ja kun vierottuminen maidosta on tapahtunut, vasikka vierotetaan emosta. Näin kumpikaan ei stressaannu erosta.
Kuljetamme itse eläimet teurastukseen omalla trailerilla. Näin vältymme turhalta aikataulujen yhteensovittamiselta muiden toimijoiden kanssa ja eläimet saavat odotella autoon lähtöä kaikessa rauhassa. Ne eivät stressaannu käsittely- ja kuljetusvaiheissakaan, koska mukana on koko ajan turvalliseksi koettu, tuttu ihminen.
Eläimemme teurastetaan, liha leikataan ja pakataan Koivikon Opetusteurastamolla ja jauhe- sekä suikalelihan valmistaa ja pakkaa Tuote Savonlinna.
TUOTTAMAMME HIGHLAND-LIHAN KÄYTTÖSUOSITUKSIA
1. Sisäfilee
Tämä arvokkain lihapala on parhaimmillaan pihvinä. Voit myös paistaa sen kokonaisena esimerkiksi helpolla paistiohjeella.
2. Ulkofilee
Myös tästä palasta tulee erinomaiset pihvit ja leikkeet. Tähänkin kannattaa kokeilla helppoa paistiohjetta.
3. Entrecotè
Tämä välikyljys on parhaimmillaan pihvinä.
4. Sisä- ja paahtopaisti
Voit paistaa kokonaisena tai ohuina pihveinä.
5. Ulko- ja kulmapaisti sekä paistisuikaleet
Näillä paisteilla saat oivan palapaistin tai vaikka Burgundin padan. Paistisuikaleista syntyy näppärästi kastikkeet ja Wokki-ruuat.
6. Pataliha ja keittoliha sekä lapa
Pataliha sopii nimensä mukaisesti erilaisiin pataruokiin ja lavasta loihdit vaikka erinomaisen Karjalanpaistin. Lihakeitosta saat erityisen maukkaan, kun keität lihaa tarpeeksi kauan.
7. Jauheliha
Tuottamamme jauheliha on erinomaisen makuista, tuoksuista ja vähärasvaista perusruokaa. Jauhelihan käytössä vain mielikuvituksesi on rajana!